tiistai 10. marraskuuta 2009

Amanda Lear

Amanda Lear levytti 1977 kappaleen Queen of China-Town, joka oli laulajattaren sanoittama ja ehdottomasti tämän discon kuningattaren paras kappale.

Singlen b-puolella on Alphabet, jonka ensimmäiseksi mainittu tekijä (säveltäjä) ei olekaan kukaan muu kuin itse suuri Ludvig van (jos Kellopeli-Alexin sanoihin on uskomista).

maanantai 9. marraskuuta 2009

Ennätysahven

Ahven 44 cm ja 1,5 kg.

Tuollaisia kaloja ei saa kovin usein – jotku onnekkaat saavat ehkäpä vain kerran mutta toiset eivät koskaan.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Lilli Marlene

Lale Andersen oli Lilli Marlene -kappaleen alkuperäinen ja ainoa oikea esittäjä. Laulu tunnetaan ehkä paremmin saksalaisen (ja myöhemmin amerikkalaistuneen) näyttelijän Marlene Dietrichin saksan- ja englanninkielisinä versioina.

Laulun sanoitus tehtiin jo 1923, mutta vasta 1938 saksalainen Norbert Schultz teki siihen sävelmän tanskalais-saksalaista cabareelaulajatar Lale Andersenia varten. Kappale levytettiin 1939, mutta se ei saavuttanut kovinkaan suurta menestystä ja olisikin ehkä unohtunut ilman 2. maailmansotaa.

Huhtikuussa 1941 saksalaiset alkoivat lähettää propagandaohjelmia Belgradin radioasemalta ja välikevennyksinä esitettiin ”vanhoja” gramofonilevytyksiä, joiden joukossa oli Lale Andersenin Lilli Marlene. Kappaleesta tuli pian niin suosittu, että sitä alettiin toistaa 20 minuutin välein.

Saksan Afrikan-joukot ottivat ensin sen marssilaulukseen. Britannian panssarijoukot ottivat sen seuraavaksi ”omakseen”, ja viimein se levisi kaikkiin brittijoukkoihin.