maanantai 1. kesäkuuta 2009

Edgar Allan Poe

Edgar Allan Poe on yksi merkittävimmistä amerikkalaisista kirjailijoista. Vaikka Poe elikin vain 40-vuotiaaksi, hän ehti kirjoittaa monipuolisen tuotannon novelleja, jotka vielä tänäkin päivänä tuntuvat tuoreilta, vaikka kirjailijan kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi jo 160 vuotta.

Poen novellit ovat inspiroineet muita myöhempiä kirjailijoita, ja useat hänen novelleistaan ovat päätyneet valkokankaalle.

Poe koki tyypillisen taiteilijan kohtalon: kuolla nuorena päihdeongelmasta kärsivänä ja vailla ansaitsemaansa tunnustusta.

Teos julkaisi vuonna 2006 Kootut kertomukset, joka sisältää kaikki Poen novellit. Tuhatsivuinen kirja meni varsin nopeasti alennusmyyntiin, mikä kertonee siitä, että kustantajan myyntiarvio ei vastannut kirjan kysyntää. Kirjan myyntihinta taisi olla aluksi 39 €, mutta sitä myytiin yhteen aikaan jopa kymmenellä eurolla Zeppeliinin Kirjapörssissä.

Kootut kertomukset on jo pitkään ollut oululaisen Nispero-kirjakaupan kymmenen myydyimmän kirjan listalla, mutta se tuskin kertoo siitä, että kirjan viikottainen myynti olisi kovinkaan suuri, vaan pikemminkin vain siitä, että Nisperon myyntimäärät ovat sen verran pieniä, että muutamankin kirjan myynti viikossa oikeuttaa pääsyn myyntilistalle.

Voihan olla, että Poen kertomukset eivät tavoita nykylukijaa, koska niistä puuttuvat kaikki nykykirjallisuudelle ominaiset piirteet, joita tämä juuri kaipaa.

Yhdysvaltojen postilaitos julkaisi 1949 postimerkin Poen kuoleman 100-vuotispäivän muistoksi. Kuoren kuvassa näkyvätkin The Raven ja kissa, joka ei tosin ole musta novellin Black cat mukaisesti.

Ostin kymmenisen vuotta sitten Yhdysvalloissa kirjan Complete Tales & Poems, joka sisältää Poen koko kirjallisen tuotannon.